“Bää, oinas, uuhi! Bää, oinas, uuhi! Lajillesi, rodullesi, klaanillesi aina ole uskollinen. Bää, oinas uuhi!

July 29, 2013Kabri No Comments »

Oltiin täsä heinäkuun aikana kahella paimennusleirillä taasen Kuttukuussa ja olihan se mahtavaa!
Eka leiri oli Laran kans ja tokalla kävin Neven kans. Tein tän päätöksen viimekesänä ollessa reeneissä täällä omalla paikkakunnalla, että molemmat menkööt omille leireille jatkosa, etenki Neve.

Laran kansa leirin kohokohtia oli ehottomasti pääsy mettään työskentelleen, niin mepä vietiin lauma sinne syömään yhessä muutaman muun paimenen. Lauman hännillä mukana hienosti jakso Kuttukuun oma pässi Paavi ja sitä pitiki vähä kaitsee ettei vanahus eksy. Lara piti hyvin Paavin mukana ja kerran se Paavi sitä pökkäsiki ku kovin komenteli liikkelle, mutta eipähän tuo ollu Lara moksiskaa.

photo_8

Täsä kuvassa me oltii jo tulosa takasi tiluksia kohti ja reippaasti Lara apukoira Weedyn kans käyskenteli. Vaikka molemmilla muoreilla jo ikkää on, niin kyllä ne työt silti maistuu ja tosi hyvin se Lara jakso leirin ajan vaikka alakohan se olla jo toisena päivänä lopussa tosi väsyny vaan silti teki työnsä.

photo_9

Tässä taas lauma jo kotimatkalla käänty mukamas takasi mettään vaan Larapa ei päästäny. Niimpä se kuletus sitte siittä jatku takasi tiluksille.

photo_10

Nää harjotukset oli sitte seuraavana leiripäivänä aitauksessa ja enemmänhä nämä on ohojaajalle niitä töitä missä opitaan sitä laumanlukutaitoa ja koiranlukutaitoa. Kulujetusha siltä Laralta kyllä onnistuu. Kyllähä täsä on vielä itellä enemmä sitä hommaa, että se koko paletti pyssyy kasassa ja oppii lukemaan samaa aikaa montaa eri asiaa.

photo_11

Laidunnusta otettiin Laranki kans ja se meni oikeestaan siltä tosi kivasti. Se on ihan ok voimakas koira ja se mennee rauhasa töijen kansa eikä hötkyile, niin määki sain aikaa aatella mm. omaa sijottumista suhteessa laumaan ja mistä sitten lähettää koira lauman taakse.

photo_12

Lisäksi me reenattii häkkiin liattoa ja sieltä pois ottoa. Laran kans se ei ole sellasta veret seisauttavaa ku se mennee nii nätisti ja osaa hallita omia “voimiansa” suhteessa laumaan. Lara kiepsahtaa nätisti ja rauhasa aitaukseen ja lampaat tulee sieltä sievästi sipsuttae ulos.

photo_13

Neven kansa me oltii koko leiri oikeestaa jo vähä vaatimimmissa hommisa mitä aijemmi. Sen kans otettiin varikolta porukkaa, harjoteltiin isommalla alueella pysäytystä, laudunnusta ja ränniä. Tässäpä näkkee miten se työ palakkaa koiraa ja vain tässä lajisa meijän hurtat on läppeesä onnellisia reenin jäläkeen.

_MG_8600

Täsä on Neven lampaitten aitauksesta uloshakua ja huomaatte varmaan, niin on himppasen lennokkaampaa touhua. Neve ei oikein ossaa vielä hallita ja käyttää itseään lauman kans ja tahtoo herkästi tulla ylimääräsiä singahteluja.

_MG_8941

Kuletus onnistuu kansa Neveltä kyllä ja sitä sen kans ei kyllä edes reenattu missään määrin erityisesti. Kaikkein parastahan tässä lajisa on se ettei tartte mitään nakkimakkarareeniliivihässäköitä raahata mukana joka reenikerralla ja sattua ihan tismalleen just täysin oikiaan kohtaan palakkaamaan, koska työ itessään palkkaa koiran.

_MG_8409

Minu hieno tuleva työkoirani <3

_MG_8468

Tags: ,

Join the discussion